tiistai 19. lokakuuta 2010

mun kävelyssä on voittajan tahti...

http://www.youtube.com/watch?v=ldvg1Xq8nnE

torstai 14. lokakuuta 2010

ask me no questions


Mitäs mä nyt kirjoittaisin tähän... Uskokaa tai älkää, mutta tää ikkuna on ollut auki eilisestä asti. En vaan nyt oikein osaa! En saa aikaseksi! Pari yötä on menny siihen, etten oo saanu unta ennen kahta. Koko syksy on menny muuten ok unen kannalta: päiväunta riittää ja yöunta kans. En tiedä, olenko nyt edellisinä öinä tiedostamatta jänskänny Saksan rundia vai mikä vittu mua vaivaa... Pakko kirjoittaa edellisestä reissusta pari sanaa ylös, siitä jäi nimittäin todella paska maku suuhun.

Oon tässä taistellu kuumeen ja flunssan kanssa jo useamman viikon. Hetken aikaa vaikutti siltä, että mie selätän sen. Tottakai viikko sitten maanantaina se paskianen hyökkäs takas. Takatalvi. Takaflunssa. Peräflunssa. Olenpa nokkela...

Tiistaina piti lähteä Turusta lautalla Tukholmaan. Syötiin hyvin, pysyin kaukana alkoholista, että terveys ja ääni pysyis kuosissa. Nukuin kunnolla. Nukuin vielä seuraavan päivänki, että illan keikalla oisin iskussa. No ei lähteny ei. Olo oli koko ajan sellanen, että mun pää ois ollu tuhannesti isompi ku muu kroppa.
Keikalle oli tullut pari calvaryn jäsentä, joka piristi mieltä kyllä kovasti. Aina niitä ilmestyy sillon ku vähiten odottaa... Tuntu jopa siltä, että kyllä tästä vielä ihan hyvä ilta ja hyvä keikka kehkeytyy. Keikka vedettiin, oorrait, mutta siinä parin biisin jälkeen huomasin harmikseni sen, jota tavallaan osasin jo odottaa. Flunssassa ja räkäsenä lauluäänen häviäminen on erittäin erittäin todennäköstä. Ainakin mulle. Ja niinhän siinä kävi. Keikan jälkeen stressasin takahuoneessa seuraavia päiviä, melkeinpä itku kurkussa. Ääntä ei lähteny juuri yhtään. Matalia ääniä tulee ihan ok, mutta heti kun yrittää tavallaan nostaa sitä äänenkorkeutta, se katoaa. Jos yrittää "pakottaa" äänen, eli vetää lujaa, se särisee. Seuraavana aamuna ois ollu Göteborgissa tv- ja radioesiintymiset. Mukana myös akustisesti pari biisiä. Ajattelin, et joo kyllä se menis, jos vaan Henna ja Riina vois vetää lauluosuudet. Osaahan ne kuiten biisit, ei siinä mitään.
Sit mietin, että mites illan keikka. Ja mites sitä seuraavan päivän Helsingborgin keikka. Siinä vaiheessa meinas jalat pettää. Aattelin, että maailma kaatuu siihen paikkaan. Tiesin, etten pystyis vetää niitä keikkoja puolikuntosena. Ääni pois, energia pois. Kiertuemanageri, maailman paras sellanen, Anna sano, ettei kannata lähteä ajamaan Göteborgiin seitsemää tuntia vaan radion ja telkkarin takia, jos keikkoja ei pysty vetää. Se sano, että heittää mut seukkiaamuna lääkärille ja perutaan keikat. Anna piti meistä tosi hyvää huolta koko Tukholman reissun ajan ja oli aivan äärettömän iso apu.
Seuraavana aamuna menin käymään korva-nenä-kurkkulääkärillä ja se sano, että mulla on akuutti kurkunpääntulehdus. Nice one! Great success...... Sano, että ooppa hiliaa, äläppä laulele, älä ees puhu mitenkään paljoa. Ota iisisti, ota lepiä, nuku hyvin, syö hyvin. 10 päivää ois pitäny pitää hiljasuutta, ja senki jälkeen kuulemma ääni ois heikoilla. Parantumiseen pitäis antaa kunnolla aikaa, mutta njää. Passskat, jos meille on JJ Saksan rundia puskenu hiki perseessä koko kesän, niin en minä nyt sitä ala parin saikkupäivän takia perumaan. Mä haluan lähteä sinne. Ja mulla on niin vitun huono omatunto tuosta Stokiksen reissusta, että ei helevetti. Tunnen aina ne myötätuntoset katseet ja vihaan niitä, aina aina aina ku aletaan puhuu tästä mun sairastelusta ja muusta. Miksaajaki sano, että melkein joka reissulla ko se on ollu, nii mie oon ollu sairaana. Joo, totta.
Parantuisin mielelläni heti, jos siihen joku supernopee superlääke keksittäis. Syön nytkin antibioottikuuria (ei mitään hajua mitä se on, ko kaikki on ruotsiksi ja miehän en etes kirjottanu sitä kieltä)... Oon syöny koko tän viikon terveellisesti. Tai niin terveellisesti ku osaan. Päätin jättää viinan hetkeksi syrjemmälle, ainaki Saksan rundi on pakko ottaa ilman. Ehkä ihan hyvä näin. Kasvunpaikka. En mä sitä kokonaan lopeta, ihan hyvä on sekottaa pää aina välillä, mutta nyt mä katon hetkisen ilman. Katon, mitä se tekee mun kropalle. Mie oon jättäny hiilareita vähemmälle. Juonu paljon. Mutsi laitto edellisen Rovaniemen reissun aikana mun mukaan pari pulloa omatekemäänsä puolukkamehutiivistettä ja oon vetäny sitä huiviin aika reippaasti. Mutsi on ollu muutenki turhan huolissaan, se löi mulle samaan settiin kalanmaksaöljyPULLON. Ei siis ees niitä kapseleita, jotka ei maistu raa'alle kalalle ja mädäntyneelle maksalle... Kuitenkin, oon ottanu lusikallisen sitäki joka aamu. Syön vihreitä juttuja, syön porkkanaa, syön hedelmiä, syön lihaa, eilen söin kalaa... Syön usein, mutta syön terveellisemmin ja tavallaan "vähemmän" kerralla. Tässäki kämpässä on ekaa kertaa varmaan hedelmiä tässä keittiönpöydällä, poekakaveri on aika allerginen kaikille. Paitsi mandariineille. En oo huomannu mitään muuta eroa olossa, ku että painoa on lähteny hitusen. Ehkä kaikki paska alkaa pikkuhiljaa lähtee mun kehosta ja mä alan parantuu. Kun oon kokonaan kunnossa, mä alan kohentaa kuntoa. Pikkuhiljaa... Mut sitä mä en alota, ennenku tää perkeleen nenu ei enää vuoda. Jos mä alan sairaana riuhtoo, nii sitte vituttaa ko ei tästä parane ikinä.

Tukholman keikan jälkeen tuli paljon uusia ideoita bändin tulevaisuudesta mieleen, kaikilla meillä. Mm. haiken, innostunein, surullisin, pettynein, itsevarmoin ja huojentunein mielin. Koko tunteiden kirjo siinä samassa, kaikkien kolmen naamalla. En todellakaan tarkoita tällä sitä, että oltais heittämässä kitarat nurkkaan. En todellakaan. Me ei päätetty mitään. Puhuttiin vaan. Heiteltiin ideoita. Keikan jälkeen ku muutenki on jotenki ihan töttöröö... Sellasia ajatuksia, jotka tulee ja menee. Mut niitä jää miettimään. Nimittäin jotain tälle tilanteelle on tehtävä. Tuntuu, että aina on joku juttu paskasti. Pitää miettiä. Pitää miettiä paljon. Joku järkevä ratkaisu tälle tilanteelle... Mä en jaksa olla sairaana. Mä en jaksa olla enää se, jonka takia perutaan keikkoja. Riina vois opetella kävelemään portaita... Mä voisin opetella tuhat asiaa. Henna tuntuu olevan ainoa, joka pystyy tekee keikan koska vaan. Paitsi se on duunissa aina.

Oon ollu alkuviikon pois töistäki, että parantuisin tälle Saksan rundille. Kyllä kismittää, jos tämäki reissu menee reisille meikäläisen takia.

Luin parin päivän sisään Tony Parsonsin kirjan Onnen kiertotie. Suosittelen! Oon aiemmin lukenu Parsonsilta Man and boy -kirjan, joka oli aivan älyttömän hyvä. Ite tykkäsin kovasti, tykkäsin kans onnen kiertotiestä melkein yhtä paljon. Jos teillä joillaki on Parsonsin kirjoja (niitä on just tuo Mies ja poika ja sitte joku muu, oisko ollu mies ja vaimo vai mikäsenyoli) ja ette lue niitä enää (tai jos näette jossain alennusmyynneissä) niin lähettäkää mulle. Maksan ihan mielellään. Muutenki, jos on jotain kirjasuositteluja, nii heittäkää tänne. Oon ihan sekasin kirjoista. Tuo meijän kirjahylly on ihan hyvän kokonen tämän ikäsille ihmisille, mutta musta tuntuu että se on koluttu jo tuhanteen kertaan läpi.

Kirjoitellaan rundilta,
ehkä jotain videopäivitystäki vois tulla.
Harmi, ettei olut ja makkara lähe mun kohalla,
mut lupaan yllyttää tyttöjä siihen hommaan munki puolesta.

Pitäkäähän huolta,
Enni.