sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulujen jälkiin...

Katohan... Joulut on pikkuhiljaa ohi ja uutta vuotta ootellaan aika innolla, tottakai. Suunnitelmissa olisi hieman juhlistaa taas kerran vuoden alkamista. Vuoden 2010 ekana päivänä liikahdamme Hennan kanssa Helsinkiin päin studiohommiin. Pian alkaa nimittäin viimeiset studiosessiot olla käsillä. Jännää tekee, kun ei tunnu olevan läheskään tarpeeks valmista vielä. Täytyy painaa sitte ihan urakalla ku äänitystiloihin taas pääsee.

Hullua ajatella, että vuos sitten uudenvuoden tienoilla juhlittiin Rovaniemen Tivolissa. Meillä alkoi silloin "keikkatauko", heh, joka ei sitten kuitenkaan ihan pitänyt. Nyt on keikkataukoiltu kuitenki kesän jälkeen ihan kunnolla sitten, hieman mieli tekee jo lavan puolelle pyörimään. Uudet biisit ja uudet suunnitelmat ! Levyn ilmestyttyä ois keikkahommia Suomen lisäksi ainakin Kiinassa ja Jaahpanissa, jos plääni on vielä sama ku viimeksi. Tiiä sitten, tarttisko näistä huuella vielä mihinkään, ku levyki on vähän siinä ja siinä tuloillansa. No, toivottavasti pysytään aikataulussa ja saadaan kaikki hommat kuosiin pian.

Kyllä me ehkä vähän käytiin kuitenki soittelemassa tuossa joulun tienoilla. Siis esiintymässä. Tai no. Meillä nimittäin Hennan kanssa oli pienet akustiset vedot paikallisen hotellin ravintolassa jouluaattona ja -päivänä. Ei me SC-matskua siellä soitettu ollenkaan, vaan lähinnä jotain klassikoita ja joulurallatuksia. Reilu pari tuntia viihdytettiin ruokailevia turisteja. Ite soittelin pianoa ja lauloin ja Henna laulo kans. Oli ihan hauskaa soittaa välillä taas tuommosta iiisimpää musiikkia, melkein vois sanoa jopa ihmisystävälliseksi musiikiksi.

Ei kai erikoisempaa täältä pohjoosen rintamalta.
Palaillaan sitte ku on jotain kerrottavaa!

//Enni.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

24.12.2009

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE 8)
JA IHAN HAUSKAA UUTTA VUOTTA...
-Stallarit


tiistai 22. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

23.12.2009

"Jumala on naimisissa Marian kanssa.
Ensin hän oli kihloissa Eevan kanssa.
Mutta kun hän pisti käärmeensä paratiisiin,
kaikki alkoi mennä päin mäntyä."
-Anna 8v.


SC-JOULUKALENTERI.

22.12.2009

Mä ittuin hiekkalaatikon leunalla ja mun valpaat oli hiekkatet.
Mä töin muttaa lakua ja annoin tulle palaten ja kuitkatin tun kolvaan:
Tä oot mun kaveli

maanantai 21. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

21.12.2009

"Jeesuksella oli paljon opetuslapsia,
muun muassa kolme muskettisoturia."
-Per 7v.

(2008 @ Sallan S-Market)

(2009 @ Sallan S-Market)

SC-JOULUKALENTERI.

20.12.2009

"Vaari on sanonut että hän menisi
mieluummin helvettiin kuin taivaaseen,
koska hän mielellään kiroilee,
pelaa korttia ja ottaa ryypyn."
-Karsten 7v.

lauantai 19. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

19.12.2009

"Minua ei ymmärretä. Ei edes väärin."
-Alivaltiosihteeri

SC-JOULUKALENTERI.

18.12.2009

"If I ever leave this world alive,
I'll thank for all the things you did in my life.
If I ever leave this world alive,
I'll come back down and sit beside your
feet tonight."
-Flogging Molly

torstai 17. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

17.12.2009

"No tiedäthän sä mut, mä olen ylpee.
Ja tietäthän sä sen, et mä en jaksa olla mukava.
Mun tarvitsee vaan skulaa rokkia."
-Tehosekoitin


keskiviikko 16. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

16.12.2009

"Jotkut ihmiset välittävät liikaa.
Luulen, että sitä kutsutaan rakkaudeksi."


tiistai 15. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

15.12.2009

"Kani on fiksu", sanoi Puh mietteliäänä.
"Kyllä", Nasu vastasi, "Kani on fiksu".
"Ja hänellä on aivot."
"Kyllä", Nasu sanoi taas, "hänellä on aivot".
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Puh tuumasi:
"Ehkäpä juuri siksi hän ei koskaan ymmärrä mitään".


SC-JOULUKALENTERI.

14.12.2009

"Hauskoja asioita, Vahingot siis.
Niitä ei koskaan ole, ennen kuin niitä on."


sunnuntai 13. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

13.12.2009

"Perjantain ja maanantain välinen yö,
maanantaina kellot ei soi vaan syö."
- Rehtorit


lauantai 12. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

12.12.2009

"...jaksa mitää smooltoolkkii."
- Henna, 19 vuotta.






perjantai 11. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

11.12.2009

"Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti.
Sellaisella joka saa huonon kasvatuksen on kivaa."

- Tony 6v.

(kuva ja teksti ei liity mitenkään toisiinsa...)

torstai 10. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

10.12.2009

Ennen miehet pitivät hattua.
Olen nähnyt sen valokuvasta.
Nykyään he ovat ruvenneet käyttämään autoa.
- Ania 7 v.



keskiviikko 9. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

9.12.2009

"No, tää samainen poika varttui, karttui kilometritkin.
Mut järki ei päähän uponnut, ei saanut musta kii.
No, se menee, kuinka menee, turha jarrua kuluttaa,
Kun kaksin käsin lapata saa kaikkee mahtavaa."
- Klamydia


tiistai 8. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.


8.12.2009

"Älkää repikö sitä lärviänne! Pitäkää se aivan... normaalina! Mikäli tuosta normaalia ikinä saa."

Sissossaatana!


maanantai 7. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

7.12.2009

"Jumalat määräävät enemmän kuin kuningas.
Meidän jumalien nimet ovat Jeesus, Mooses, Tor, Voldemort ja Alladin."
- Max 6v.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

lapinnoitien treeniviikonlopusta.

Heipparallaa. Henna saapui torstaina pohjoseen ja Riina tuli päivää myöhemmin. Suunnattiin suoriltaan treenikselle, jossa sitten alettiin vääntämään hulluna rokkia. Reenattiin yks cover-yllätys, jonka kohtalo on vielä hitusen epävarma. Ihan hyvä meininki sinänsä. Sitten kaivettiin eräs vanha biisi messiin - se oli aikanaan jäänyt valmistamatta ja huomattiin siinä olevan ihan hauskoja jutskia, joista vois jalostaa ihan makkosan biusin! Mikä siinä. Esittelin tipuille vielä yhen "uuemman" laulun, jonka tein kesällä. En koskaan sitten saanu soitettua sitä niille, paitsi nyt. Siinä on enemmän sellai Donnas-meininki, perusrokkijuttu. Se vois olla ihan mielenkiintonen tehä. Mutta eipä tuota tiiä. Nyt on taas vähän huojentuneempi olo, kun on tavallaan "biisit kasassa". Ens viikonloppuna taas etelään tekee _jotain_. Ehkä pohjia, ehkä lauluja. Mie voisin ainaki haluta kokeilla tehä aina lissää lauluhommia, ko sitä ei koskaan tiiä kuinka tää ääni kestää ja koska pitää pistää lauluhommat taas jäihin hetkeksi. Mulla on nytki äänihuulet iha kipiänä ku on tarttenu laulaa ja huuella koko viikonloppu.

Päätettiin tyttöjen kans vähän piristää teitä (itseämme) näin joulun kunniaksi ja me alotettiin tuo joulukalenteriasia! Eli joka päivä tulis kuva ja eräänlainen mietelause. Sitaatteja lähinnä. Kaikkia juduja. Tän päivän kuva on eiliseltä, pelattiin tyttöjen kans rockbandia HULLUNA. Oli iha hauskaa. Palataan, tää alkaa nyt syömähommiin!

SC-JOULUKALENTERI.

6.12.2009

"Mitä enemmän hän katsoi sisälle,
sitä enemmän Nasu ei ollut siellä."

lauantai 5. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.


5.12.2009

"Minun täytyy sanoa" selitti Puh heidän kävellessään rantaa kohti, "että se ei ole
mikä tahansa vene. Joskus se on Vene, ja joskus se on enemmänkin Vahinko. Se vähän riippuu..."
"Riippuu mistä?"
"Siitä, olenko minä sen päällä, vai sen alla."



SC-JOULUKALENTERI.

4.12.2009

"Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa."
- Lasten suusta


torstai 3. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.

3.12.2009

"Kun likat tulee murrosikään, ne alkaa välittää munasoluista ja sellaisista jutuista..."
- Ola, 8 vuotta

"...Silloin rupeaa huomaamaan, että voi käyttää jätkiä erilaisiin juttuihin."
- Helga, 8 vuotta


keskiviikko 2. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.


2.12.2009

"On hauskaa puhua sellaisen kanssa, joka ei käytä pitkiä, vaikeita sanoja, vaan melko lyhyitä, helppoja sanoja kuten :
'Miten olisi lounas?' "
-Nasu.


tiistai 1. joulukuuta 2009

SC-JOULUKALENTERI.


1.12.2009

"Mummin kissa on kastroitu. Eläinlääkäri ja yksi veterinääri leikkasi siltä pois takapuolen.
Se raivostui siitä."
- Tina Sofie, 7 vuotta.